keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kun muutkin

Niin on pakko miunkin kokeilla :) Siis franken-lakkojen tekemistä . Suhteellisen koukuttavaa hommaa sanoisinko. Yhden illan ihan innoissaan lisäilin glittereitä vajaisiin lakkoihin ja melkein teki mieli alkaa kaataa lakkoja pullosta pois, että saan sekaan glittereitä :D
Yhden tein päällyslakasta jota en käytä ja siihen lisäilin vaan erimuotoisia/värisiä hileitä. Toinen oli joku iäisyyden vanha lakka jota harvemmin tulee käytettyä, mutta oli sopivasti vajaa joten sinne lisäsin myöskin hileitä. Lakka oli alunperin helmiäis vaalea, mutta musta hile värjäsi sen jännän hopeiseksi. Viimeiseen piti kokeilla luomivärin lisäämistä lakkaan. Siinäkin käytin vanhaa päällyslakkaa. Aika reippaasti sai luomaria rapsutella ennen kuin väri oli vähääkään peittävä, mutta tyytyväinen olin silti. (toki tuohonkin tungin glittereitä)
Lakat ei nytten kuvissa ole kovinkaan edustavat kun hätäisesti illalla otin vaan kuvat, että sain kaverille esiteltyä nuo tuotokseni :) Ja jottei kävisi vallan tylsäksi kuvien esittely niin pitihän niistä kollaasi vääntää :D


Sen verta yli varovainen olen, etten uskaltanut enempää pulloja täyttää kun olen lukenut varoituksia räjähtämisvaarasta :)

Kynsilakka ystävällisiä muuttovinkkejä muuten otetaan vastaan :) Meidän pitäisi neidin kanssa lähiaikoina muuttaa ja pohdin miten saan kaikki lakat,koristeet ja rakennekynsi jutut ehjänä perille. Ja tietysti olisi boonusta jos mikään ei matkalla vuotaisi. Tosin jos saadaan asunto josta haaveilen niin muutto matka ei kovinkaan pitkä olisi:)

1 kommentti:

  1. Haastoin sinut blogissani,
    http://rosesnails.blogspot.fi/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista